Kolme kuvaa kuukaudessa: H niinkuin Huhtikuu

Hyacinthus 'Woodstock'

HYASINTTI

Lapsuudessani hyasintti oli kukka, jollaisia äiti hankki jouluksi kotiin. Jatkoin perinnettä pitkään omassa kodissani. Jossain vaiheessa aikuisuutta lakkasin sietämästä hyasintin voimakasta tuoksua huonetiloissa. Niistä tuli päänsärky. Kerran kokeilin lehdestä lukemaani kikkaa asettaa hyasintit ikkunanpuitteiden väliin. Tuoksu ei sieltä yltänyt sisätiloihin, mutta mieluummin sijoitan joulukodin kaunistukseksi hankitut kukat helposti nähtäviin paikkoihin. 

Vaikka 2018 menetin hajuaistini, en siitä huolimatta voi tuoda hyasintteja sisälle. En haista, mutta silmät alkavat vuotamaan voimakkaista hajuista. Silti voin nauttia hyasinteista, sillä istutan niitä sipuleina syksyisin puutarhaan. 

Huomasin vanhojen hyasinttieni taantuneen ja siksi istutin purppuraisia Woodstockeja ja vaaleanpunaisia Pink Surpriseja Vasenrinteeseen. Enpä ole aiemmin tuota rinnettä hyasinttien istutuspaikkana kokeillut. Hyvin näyttävät heränneen tähän kevääseen. Nyt sitten odotellaan kukkien avautumista.

Olen istuttanut myös jouluasetelmien hyasintteja puutarhaan. Ne ovat kukkineet, mutta paljon ruukkuversiota harvempina. Luin netistä, että jouluksi hyödettävät sipulit on lämpökäsitelty kukinnan jouduttamiseksi. Olisiko siinä syy niiden lyhytaikaiseen menestymiseen puutarhakukkina?

HIENOHELMA

Olen aina tykännyt hameista ja mekoista. Äiti sanoi minua hienohelmaksi, kun vanhempieni luona käydessä ylläni oli usein hame tai mekko. Kotioloissa hiippailen talviaikaan enimmäkseen verkkareissa tai tunikassa ja legginseissä. Sukkahousujen pukeminen on aina ollut inhokkipuuhaa. Mekon pukeakseni en tarvitse kummoistakaan juhlaa tai kyläreissua. Siitähän se arkikin juhlistuu, kun laittaa nätin vaatteen päälle. Kesä on parasta mekkoaikaa. Kintut paljaana ja kukkamekko päälle ja menoksi. Arkena ja pyhänä. Ei mitään väliä, kunhan itsestä tuntuu hyvältä.

Saapuvan kesän kunniaksi ostin uuden kukkamekon. Sillä on kaunis nimikin, nimittäin suklaakosmos. Mekko on trikoota (Standard 100 by OEKO-TEX®) ja sivuissa on taskut. Mekolla on Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Design from Finland -merkki eli tuote on muotoiltu Suomessa ammattimaisesti, vastuullisesti ja käyttäjälähtöisesti.

HERKKUA parsasta

Parsat ovat saapuneet kauppoihin. Ensimmäisiä en raaskinut ostaa, koska ne tuotiin niinkin kaukaa kuin Meksikosta. Ilmastoystävällinen ja eettinen ostaminen on vaikeaa, mutta jos edes välillä yrittäisi niin tehdä. Nyt kauppojen parsa tuodaan Espanjasta, Kreikasta ja Italiasta. Kotimaista parsaa saamme odottaa vielä hetken. 

En tiennyt, että parsaa voi kasvattaa itsekin. Se pärjää meidän oloissamme oikein hyvin. Tiedosta valaistuneena istutin parsaa kaksikerroksiseen lavakaulukseen 2017. Se nousi jo seuraavana keväänä, mutta parsan suositellaan annettavan kasvaa 1-2 vuotta satoa korjaamatta. Malttamisen jälkeen olemme saaneet nautiskella oman maan parsasta. Jätän parsan tai pari sadonkorjuun jälkeen kasvamaan vihreää, tillimäistä versoa. Se on kaunis kasvimaan koristus aina lumeen ja pakkaseen saakka.

Olemme syöneet parsaa monin tavoin valmistettuna. Mielessäni parsaan liittyy kesäinen lämpö, sillä usein olemme nauttineet parsaruoista pergolan pöydän ääressä istuen. Näin huhtikuussa ei parane mennä värjöttelemään pihamaalle, vaikka parsa kuinka kutkuttaisi makuhermoja. Sen sijaan tein sunnuntaipöytään parsarisottoa, joka on niiiiiiin hyvvvvääää. Tällä kertaa parsarisotto sai vähän erilaisen maun, kun pilkoin ja paistoin joukkoon kaapista löytyneen paketillisen pekonia. 

Muksuna risotto merkitsi keitettyä riisiä, jonka joukkoon oli laitettu vaikkapa tonnikalaa ja pussillinen herne-maissi-paprikaa. Löydettyäni peri-italialaisen tavan valmistaa risottoa, en enää muulla tavoin sitä teekään. Siirryin pitkäjyväisestä riisistä arborio-riisilajikkeeseen ja maku senkun paranee. Risotto on herkkua ja parsa on herkkua. Parsarisotto on siten tuplaherkkua.

Kristiina K:n haaste menee näin:

Tein haasteesta tällä kertaa sellaisen että joka kuukausi julkaistaan kolme kuvaa. Kuvat saavat esittää vaikka mitä, mutta kuvan aiheen tulee alkaa meneillään olevan kuukauden nimen ensimmäisellä kirjaimella eli tammikuun kuvien aihe alkaa T:llä, helmikuun H:lla jne. 

Kuvat voivat esittää esim. maisemia, rakennuksia, tapahtumia, esineitä, eläimiä, ruokalajeja, juhlia........ 

Kun joka kuukausi julkaistaan vain kolme kuvaa, niin kiireisimmällekin on helpompi ehtiä mukaan. Ja kun lisäksi tietää jo etukäteen seuraavan kuukauden kirjaimen jolla kuvien aiheen tulee alkaa, niin on helpompi suunnitella kuvien ottoakin.

 

Nuo valitsemasi kolme kuvaa voit sitten näyttää meille muille kuukauden lopulla. Itse ajattelin näyttää omat kolme kuvaani aina kuun viimeinen päivä.

 

 

Pihalla pää kolmantena jalkana

Scilla bifolia - Pikkusinililja

 

Kevään saapuminen on laittanut puutarhaihmisen aikataulun koetukselle. Pihalla olisi niin paljon tekemistä, mutta kun ei vaan joka paikkaan millään ehdi. Ei vaikka kuinka haluaisi. Kullekin päivälle on laadittava etukäteen jonkinlainen marssijärjestys, jotta tärkeimmät asiat saisi hoidettua. Koko ajan jossain takaraivossa tykyttää ajatus, että päivän päätteeksi olisi kiva saada tallennettua näkymät ja tuoreet piippoilmestykset myös kameralla. Melkoista tukka putkella tai pää kolmantena jalkana menemistä päivästä toiseen. Positiivista, etteivät nämä pihakiireet stressaa laisinkaan. Puutarhaihmisen karkkikaupassa olemista tunnista toiseen.

Iris reticulata 'Katharines Gold'

Kurgaanin syksyllä istutetut kevätkurjenmiekat ovat alkaneet avautua, ryhmä toisensa jälkeen. Edellisessä postauksessa nimet menivät totaalisesti pieleen, mikä ei ollenkaan himmennä kukkivien kauneutta. Eikä myöskään iloa ja mielihyvää siitä, että ovat nousseet ihailtavakseni.

Puutarhani ensimmäiset Katharines Goldit ovat avoinna. Aika herkullisia. Jopa niin herkullisia, että päätin hankkia näitä syksyllä lisää. Tämän lupauksen kun vielä silloin muistaisin.

Iris reticulata 'Harmony' tai 'Alida'

Edellisessä postauksessa oli kuvia niistä Kurgaanin kevätkurjenmiekoista, jotka olivat tuolloin avautuneet. Harmonyksi tai Alidaksi mainitsemani onkin Saaripalstan Sailan tunnistuksen perusteella Clairette (kuva alempana). Sellaista en ole tilannut tai istuttanut, vaan eipä haittaa yhtään. Kiva saada uusi tuttu, vaikka tahattomastikin. Nyt uusi satsi iriksiä on avautunut. Nämä ovat Harmonya tai Alidaa. Yritin nettikuvien perusteella selvittää, kumpi on kyseessä. Ei selvinnyt.

Älkää yhtään kursailko, otan mielelläni vastaan ehdotuksia ja korjauksia kasvinimiin.

Iris reticulata 'Clairette'

Tilasin syksyllä hollaintilaiselta firmalta mm. kevätkurjenmiekan sipuleita. Sinistä Alidaa ja Harmonya, lilaa Rejoicea ja Paulinea. Alidan tai Harmonyn tilalle olen siis saanut Clairettea. Lilakukkaisista toinen on avautunut ja senkin tunnistus meni minulta vikaan. Kyseessä on Pauline. Rejoice avautunee pian. Kiitos jälleen Saaripalstan Sailalle tunnistuksesta.

Ehkä koen yltiöpäistä optimistuutta sipuleita istuttaessani, kun kuvittelen keväällä muistavani nimet ja istutuspaikat. Toki laadin istutuslistan, mutta yhden istutuslistan kanssa keväällä kiertäminen ei välttämättä valaise kunkin paikan sisältöä kovinkaan hyvin ilman sitä nimikylttiä. Kummallista lipsumista kaikkinensa kirjoittaa istutuslistaan jokaisen neljän kevätkurjenmiekan paikaksi "Kurgaani, kentän puoli". Hohhoijaa, enemmän tarkkuutta jatkossa, kiitos.

Syksyllä on ryhdistäydyttävä istutettavien sipulien nimilappujen kanssa. Jospa kirjoittaisi nimitikut valmiiksi jo siinä vaiheessa, kun on klikannut sipulitilauksen "lähetä"-nappulaa. Tai kaupasta kannettuja sipulipussukoita käsissään pyöritellessä. Sitten vain sipulit maahan ja nimitikku perään. Olisi keväällä paljon helpompaa pohtia, mitä tuli tähänkin laitettua. 

Iris reticulata 'Purple Hill'

Ruusupenkin Purple Hillit ovat pärjänneet kiitettävästi. Nämä on nimittäin istutettu jo 2020. Osa nupullaan olevista jää kuvan ulkopuolelle. Joissakin paikoissa kevätkurjenmiekat ovat hävinneet ensimmäisen kevään jälkeen. Netin mukaan kevätkurjenmiekat ovat kotoisin Lähi-Idän vuoristoista, jossa ne ovat sopeutuneet kuivaan ja hiekkapitoiseen maahan. Sen perusteella minun lienee jatkossa viisasta istuttaa iriksiä ylä- ja alapihan erottavaan rinteeseen. Siinä hiekkaa riittää ja sinne kyllä mahtuu.

Iris reticulata 'Katharine Hodgkin'

Mainio yllätys oli löytää yksi ainut Katharine Hodgkin Ovaalipenkin päädystä. Merkintöni paljastavat, että olen istuttanut Katharineja tuohon paikkaan syksyllä 2014. Vuosiin en ole Ovaalipenkissä iriksiä nähnyt. Kaiketi Katharinen sipuli on tullut häirityksi siirtäessäni sinne viime kesänä mm. patjarikkoa toisesta paikasta. Joku sarvipää kurkistaa kukassa vasemmalla puolella.

Auringon ilmestyessä pilvien takaa, alkaa puutarhassa surina ja pörinä. Jos ne äänet vain lintujen sirkutukselta ja sepelkyyhkyjen huhuilulta kuulee. Siniset krookukset ovat pörriäisten suosiossa. Kuvaamisessa saa olla vikkelä, sillä usein ehtii nähdä vain vilauksen takajaloista, kun pörriäiset sukeltavat terälehtien keskelle.

Crocus species Fuscotinctus

Kurgaanin keltaiset Fuscotinctukset eivät pahemmin pörriäisiä houkuttele. Puutarhurin näkökulmasta tällaiset auringonkeltaiset kukkamättäät tuovat iloa ja virkistystä silmille. Nämä syksyllä 2019 istutetut krookukset viihtyvät ja lisääntyvät mukavasti.

En ole krookuksia jakanut syystä, ettei meidän puutarhaan ole liiemmin syntynyt tiiviitä krookuslämpäreitä. Doradin sivuilla mainitaan 4 vuoden välin olevan sopiva krookusten jakamiselle.

Erythronium 'Pagoda' - Koiranhammas

Ensimmäiset koiranhampaat kurkkivat Kiemurapenkissä. Päivänliljapenkistä en vielä koiranhampaita löytänyt, vaikka se vapautui lumesta ennen Kiemurapenkkiä. Toisaalta nämä Kiemurapenkin koiranhampaat ovat vanhempia. Ehkä teinit eivät jaksa kovin varhain herätä? 

Koiranhampaat ovat saaneet nimensä sipulin (juuripaisennus) muodosta. Eipä näin äkkipäätä muistellen tule mieleen, miten olen koiranhampaat istuttanut. Nyt selvisi, että paksumpi pää on laitettava 5-7 cm:n syvyyteen. Ehkä meikäläisen kannattaisi panostaa kissanhampaisiin, kun ne ovat meikäläiselle tutumpia. Jos vain kissanhampaan -nimisiä kasveja eteen sattuu.

Tulipa sylvestris - Metsätulppaani

Metsätulppaanien herääminen on iloinen asia. Viime vuonna peura kävi juuri näitä tulppuja napostelemassa ja siksi kukinta jäi vaatimattomaksi. Nyt on toivottava peurojen pysyvän poissa. Kiersin perjantaina koko puutarhan suihkuttaen Tricogardenia piipoille. Viime vuonna käytössä ollut paineruisku ei enää suostu toimimaan. Peukalo-etusormiote sai pitkän päälle oikean käden puutumaan käyttäessäni tavallista suihkupulloa. Otan mielelläni vastaan vinkkejä kunnollisista suihkepulloista. Kokoa saa olla vähän enemmän, kuin mitä ne tavalliset kukkien sumuttamiseen tarkoitetut omaavat.

Pihan siistimisen ohessa tyhjensin kasvihuoneesta sinne talven ajaksi säilömiäni puutarhakoristeita ja muita tavaroita. Kasvarin pesin jo syksyllä. Vielä menee tovi, ennenkuin tomaatit ja kurkut voivat muuttaa kasvariin. Ne saavat kasvaa edelleen kellarin kasvivalaisimen huomassa. Sain sentään laitettua tomaateille tuet, kun niille on kertynyt jo mittaa mukavasti. Kurkut vasta koulin isompiin purkkeihin. Toukokuun puolella aion virittää tuplaharsot kasvariin pitkille sivuille, koska niitä tarvitaan tuomaan ylimääräistä lämpöä yöpakkasia vastaan tomaattien siirtyessä kasvariin.

Tuoksuherneet ovat itäneet. Siirsin ne jatkamaan kasvuaan kasvihuoneeseen. Ne kestävät kylmyyttä jopa -8 asteeseen. Kussakin purkissa kasvaa yhtä tuoksuhernettä. Kylvin kuutta eri lajiketta. En ottanut ruukkuja pois muovipusseistaan, vaan laitoin taimet pusseineen isoon muovilaatikkoon. Kannen jätin raolleen, jotta taimet eivät pakahdu. Aurinkoisina päivinä lämpötila nousee kasvihuoneessa jo kesäisiin lukemiin.

Olen toiminut tuoksuherneiden kylvössä ja kasvatuksessa ruotsalaisen Cecilia Wingårdin ohjeiden mukaan muutaman vuoden ajan. Enkä enää muita ohjeita käytä, sillä vihdoin pääsen Cecilian opeilla nauttimaan onnistuneesti tuoksuherneiden kauneudesta.

Poistin lopulta viimeisetkin jänisverkot kasvien ympäriltä ja päältä. Nyt ei enää tarvitse loikkia istutusalueilla maasta herääviä piippoja ja puiden ja pensaiden silmuja varoen. Poistin myös tulppujen ja krookusten päälle laittamiani verkkoja, kun huomasin etenkin tulppaanien nousevan jo verkkojen rei'istä ylös. Riskinä on löytää aamukierroksella syötyjä piippoja penkeistä ja peurojen sylkemiä kukkasipuleita käytäviltä. 

Verkkoshow on näköjään jokakeväistä ja -syksyistä tempoilua, miten niiden kanssa olisi kulloinkin viisasta toimia. Saisikohan vaikkapa Korkeasaaresta pari ilvestä vuokralle kotipihaan? Tarjoaisin palkaksi niiden itse pyydystämiä peuroja ja tarvittaessa myös paijaamista ja rapsuttelua. Kissoista tykkään. Isompikokoinen hyötykissa voisi olla uusi kokemus.

Lumi on sulanut pihasta lähes kokonaan. Varaparkkipaikan kupeessa oli perjantaina vielä pieni lämpäre. Levitin sitä laajemmalle haravalla. Myös tonttinaapurin rajalla, puskanurkassa on vielä jäinen lumikeskittymä. Siihen kun lunta on kolattu ihan ensilumesta saakka. Paikalla kasvaa idänvirpiangervoa, joka ei talvisesta lumikuormasta ole moksiskaan. Sieltä se nousee pian taakasta vapauduttuaan. Leikkasimme viime kesän purkanurkan idänvirpiangervot maan tasalle, kun olivat pitkään siinä kasvettuaan risuttuneet pahasti. Vuosien seurannalla ja samoin toimimalla tiedän niiden olevan pian taas entistä ehommat. 

Toissa keväänä tilatusta suursäkkimullasta on enää ripaus jäljellä. Pussin pohjalla on ehkä noin kottikärryllinen multaa. Itse multa on jo säkissä sulanut, mutta säkin päälle kertynyt vesi on jäätänyt suuaukon umpeen. Perjantaina poistin suurimman osan vedestä. Samalla kiskoin hantaakeja ylemmäs, jotta pinta sulaisi. Saisin mullan vihdoin säkistä muualle.

Scilla forbesii - Kevätkirjotähti

 
Multasäkin vieressä on kesäisestä käytävien kivituhkapinnoitteen uusimisesta jäljelle jäänyt kasa. Siitä osa menee kasvimaan reunaan, kunhan ehdin kärräämään. Loppu sijoitetaan parhaillaan purettavana olevan leikkimökin paikalle.

Pitkän pohdinnan tuloksena totesin, että multaa on taas tilattava. Kellarissa on jäljellä seitsemän 45 litran säkkiä. Niistä riittää vain puoleen kasvihuoneeseen menevien istutusaltaiden sisällöstä. Edellisvuotiseen tapaan päädyin tilaamaan Hankkijalta lavallisen Biolanin Mustaa multaa. Multa saapuu todennäköisesti alkuviikosta. Tiedossa on siis ankaraa kantamista, kun ainakin osa säkeistä on järkevää siirtää lähemmäs muita työmaita.

Perjantaina äänimaailma pihalla oli melkoista. Kurkiauroja lensi taivaalla yksi toisensa jälkeen. Komeaa kuultavaa ja katsottavaa. Välillä kurkien törähtelyä kuului ihan läheltäkin, mutta silmä ei niitä löytänyt. Taisivat mennä puun latvojen takana. Myös joukko joutsenia lensi vakaasti kohti pohjoista. Jokin juttu niillä oli keskenään, kun törähtelivät ahkerasti kulkiessaan.

Pitänee ladata kännykkään joku sopiva äppi, joka helpottaisi lintujen tunnistamista niiden äänistä. Toisaalta minulla on harvemmin kännykkä mukana pihatöissä ollessani. Perjantaina oli, kun varauduin multakuorman saapumiseen.

Lauantaina meinasi mennä iltapäiväkahvit väärään kurkkuun, kun pihamaalla kohti sisäänkäyntiä tepasteli fasaani. Tapiolassa vuosikausia sitten asuessa niiden töräyttelyyn tottui jopa niin, ettei ikkuna auki nukkuminen kesäaikaankaan häiriintynyt. Meidän nurkilla fasaaneja ei liiemmin ole ollut. Joku yksittäinen lintu näiden vuosien aikana on pihaan eksynyt. Edellisestä varmaan 20 vuotta.

Ikkunan läpi kuvaaminen ilman pitkää zoomia ei kovin hyvin onnistu. Useimmat linnut myös säikähtävät, kun nostan sälekaihtimen ylös. Fasaani ei häiriintynyt mistään. Pikkulinnut suhahtelivat sen yli ja ohitse. Tämä ukko se vain jatkoi tepasteluaan ja multamaan pöyhimistään. Vähän aikaa metrin päässä fasaanista käveli myös sepelkyyhky. Fasaani töräytti kerran kunnolla, jolloin sepelkyyhky lehahti marjakuuseen ja pian sieltä pois.

Aikansa mullasta talvilintujen maahan pudottamia siemeniä pöyhittyään fasaani käveli Pikkupuutarhaan. Siellä se istahti jouluruusujen ja lumikellojen viereen sulattamaan syömäänsä ruokaa.

Nyt on päästy kevään makuun oikein kunnolla. Tulevalle viikolle on luvassa koleampaa, yöpakkasiakin. Yhdessä iltapäivälehtilööpissä uhattiin takatalvella ja lumella eteläänkin. Räntää ja lunta on ennenkin satanut huhtikuussa, toukokuussakin. Ne on tilapäisiä esteitä matkalla kohti kesää. Ei alistuta takatalviuhkailuun, vaan nautitaan joka hetkestä piippoja etsien ja ihaillen.

 

Nyt näitä ilmestyy!

Jihuu, nyt näitä hartaasti odotettuja piippoja ilmestyy kirjaimellisesti kuin sieniä sateella. Toistuvilla takatalvilla kiusattu puutarhaihminen suorastaan repeää liitoksistaan ahmiessaan kauneutta. Huiman hienot säät herättävät luonnon kasvamaan ja kukkimaan. Joku saattaa nyt sanoa, että "älä nuolaise ennen kuin tipahtaa". Taatusti nielaisen eli riemuitsen täysillä. Tulkoon huomenna taivaalta vaikka ukkoja ja akkoja, otan kaiken ilon irti näistä upeista kevätpäivistä.

Iris reticulata 'Rejoice' tai 'Pauline'

Olen joskus ajatellut, että krookukset edustavat sipulikukkien varhaisimpia herääjiä. Istutuspaikalla on tietenkin iso merkitys, mutta kevätkurjenmiekkoihin tutustuttuani olen todennut niiden heräävät kilpaa krookusten kanssa. Siksi pyrinkin istuttamaan iriksiä syksyisin lisää.

Viime syksynä istutin alapihan Kurgaaniin useampia erilaisia kevätkurjenmiekkoja. Tärkeä älynväläys jäi uupumaan, kun en merkannut, mitä istutin mihinkin. Nyt niitä sitten pulpahtelee pintaan, enkä ole varma, mikä on mikin.

Iris reticulata 'Harmony' tai 'Alida' Clairette

Meidän puutarhabloggareiden ikioma lady Attenborough eli Saaripalstan Saila luultavasti osaa ensivilkaisulla nimetä yläkuvan tumman lilan ja tämän alemman kuvan taivaansinisen. Onneksi istutuskirjanpitoni sentään kertoo vaihtoehdot, ettei ihan aakkosten alusta tarvitse lähteä nimiä miettimään.

Iris reticulata 'Katharine Hodgkin'

Oikearinteen Katharinet ovat kukkineet jo jonkin aikaa. Nyt myös Kurgaanin Katharinet aloittavat. Nämä olen istuttanut 2019, kun taas Oikearinteen Katharinet 2021. En tiedä, miten nopeasti ja tehokkaasti kevätkurjenmiekat lisääntyvät. Kurgaani ei taida olla iriksille mieluisin paikka, koska nämä näyttävät lisääntymisen sijasta taantuvan. Ja nyt menin samaiseen paikkaan jopa istuttamaan iriksiä lisää. Pitääpä syksyllä miettiä asiaa uudemman kerran.

Pörriäinen krookuksessa.

Maanantaina ja tiistaina aurinkoinen ja lämmin sää on hellinyt ihmisiä ja eläimiä. Lämpömittarin lukemat kipusivat +15 asteeseen. Ainakin meidän etelän puolen mittarissa. Ulkona ilma on täynnä lintujen ääriä. Joutsenia ja kurkia kulkee taivaalla kohti mieluisia kesälomapaikkoja. Sepelkyyhkyt huhuilevat kuin viimeistä päivää. Ne tykkäävät myös tallustellal meikäläisen kukkapenkeissä, mikä ei haittaa minua ollenkaan.

Pörriäiset ja perhosetkin ovat heränneet. Puutarhassa leijaili keltaisia perhosia, joista en onnistunut saamaan kuvaa. Ohi lensi myös tummasävyinen perhonen. Se saattoi olla nokkosperhonen, mutta perhosen vikkelyyden vuoksi tunnistus jäi tekemättä.

Poistin viikonloppuna suurimman osan jänisverkoista. Ei ehkä vielä kovin turvallista jänisten vierailujen kannalta, mutta tässä vaiheessa verkkoja poistaessa ei tarvitse kovin paljon varoa maasta nousevien piippojen tallomista ja puiden ja pensaiden silmujen vahingoittamista.

Piippojen päällä on edelleen verkkoja, enkä niitä kaikkia kuvaamisen hetkeksi jaksa aina pois edes ottaa. Jänisten lisäksi kukkivia sipulikasveja on suojattava myös peuroilta. Pari iltaa sitten häädin taas yhden sorkkajalan pois pikkupuutarhasta. Olen suihkuttanut Tricogardenia ympäri puutarhaa. Sateen jälkeen suihkutuskierros on tehtävä uudelleen. Tricogardenin hinta on noussut huomattavan paljon. Viime syksynä purkki maksoi 19,90 €. Nyt 29 €.

Sipulikasvien lisäksi moni muukin kasvi heräilee. Yllätyin löytäessäni Kiemurapenkin pionien punaiset piipot. Tämän pionin nimittäin siirsin loppukesästä, joten arvelin sen miettivän heräämistään muita pioneja kauemmin. 

Corydalis solida 'Beth Evans' - Pystykiurunkannus

Ihanat Bethit eivät turhia kursaile. Lehtiryppäiden ohella nuputkin avautuvat. Eikä vain nämä olopihan Allaspenkin lämpimässä paikassa asuvat, vaan monessa muussakin paikassa. Sitä lilakukkaista luonnonkantaa puutarhassani on kasvanut vuosia. Ihan uuden pystykiurunkannuskuumeen sain OmaPiha-lehden tilaajalahjan, pinkin Beth Evansin myötä muutama vuosi sitten. Sen jälkeen olen ostanut uusia pystykiurunkannuksia, jos vain olen niitä jossain nähnyt. Olen myös jakanut olemassa olevia kasvustoja onnistuneesti.

Fritillaria imp. Rubra - Keisarinpikarililja

Keisarinpikarililjatkin ovat hyvässä kasvussa. Tosin tätä kuvaa katsoessani täytyy todeta, että unohdin tsekata yläpihan Syreenipenkin keltaiset keisarit. Olen istuttanut ne ikuisuuksia sitten. Joka kevät ne ovat uskollisesti nousseet. Viimeistään voimakas haju paljastaa niiden heränneen. No, nykyisin en mitään haista, joten keisarien löytämiseen on käytettävä muita aisteja. Toivon siis keltaistenkin vielä nousevan. Ne kun ovat kukkineet kahtena keväänä. Saivat varmaan tarpeeseen kukattomista ruususenunistaan.

Maksaruohojen pikkuiset ruususuut punertavat innokkaasti niin Hortensiapenkissä kuin kummassakin rinteessä. Myös isomaksaruohojen ruusukkeet tunkevat itseään mullasta.

Euphorbia dulcis 'Chameleon'  - Metsätyräkki

Metsätyräkin punaisia versoja ei voi olla huomaamatta. Nämä ovat vuosien myötä lisääntyneet paljon, mutta ei laisinkaan liikaa. Olen jo jonkun verran metsätyräkkejä jakanut uusiin paikkoihin ja projekti jatkuu.

Puschkinia scilloides - Posliinihyasintti

Posliinihyasintista olen aina tykännyt. Olen toivonut omalle pihalle samanlaista näkymää, johon törmään keväisin naapurikunnan keskustassa. Siellä posliinihyasintteja kasvaa yhdessä paikassa tiheänä mattona. Vastaavan pehkon saaminen omaan pihaan ei ole edistynyt kovinkaan hyvin. Keväällä on helppo tehdä päätöksiä, jotka tuppaavat syksyyn mennessä unohtumaan.

Eniten posliinihyasintteja kasvaa alapihan ruusukolmiossa. Mitään hyasinttimattoa ne eivät ole muodostaneet. Viime syksynä muistin posliinihyasintit ja istutin niitä etupihan Bermudaan. Siellä penkki on vasta vapautunut lumesta ja jäästä, joten piippojen nousu tapahtuu siellä jälkijunassa. Aika näyttää, kuinka käy.

Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka

Alapihan portaiden vierellä kasvava tarhakylmänkukka se vasta yllätyksen järjestikin. Maanantaina se oli vielä täysin lumen alla. Levitin portaille kolattua lunta viime päivinä aktiivisesti ja sainkin portaat kulkukuntoon. Sivuilla lumi piti pintansa, vaikka paikka on hyvin aurinkoinen. Tiistaina nostin tarhakylmänkukan päältä ison lumipaakun. Ja kas, siellä ne versot ovat valmiina ponnistamaan ylös. Nyt vain päivittäin katsomaan, miten tarhakylmänkukan taival kehittyy.

Scilla forbesii - Kevätkirjotähti

Kevätkirjotähtiä ja idänsinililjoja meillä on joka paikassa. Niitä nousee istutusalueiden lisäksi poluilta ja kivilaattojen välistä. Nurmikosta puhumattakaan. Ensimmäiset kevätkirjotähdet avautuivat Vasenrinteen lämmössä ja valossa. Sinistä väriä näkyy jo runsaasti monissa paikoissa, joten kukkameri on pian läsnä.

Prunus padus - Tuomi

Tonttimme rajalla, kunnan puolella kasvaa isokokoinen tuomi. Siinä on jo isot silmut.

Mahonia

Mahoniat ovat saaneet tänä talvena siipeensä, vähän enemmänkin. Suojasin ne kevätauringolta jokavuotiseen tapaan. Ahavoitumista on runsaasti. Kokemuksesta tiedän, ettei ole aihetta suureen murheeseen. Näin on käynyt ainakin kerran aiemminkin. Kunhan ehdin, leikkaan kokonaan kuivuneita osia pois. Mahonia toipuu yleensä hyvin.

Vapaa-aika on kulunut pihamaalla. Siivoamista riittää, kun koivun- ja männynoksia ja kaikenlaista sälää on talven aikana tullut puutarhaan paljon. Istutusalueita ei haravoi, mutta napsin isompia roskia, kuivuneita korsia ja meillä joka paikassa lenteleviä vaahteranlehtiä pois. Muutamaan penkkiin olen ripotellut multaa naamioimaan maatuvia lehtiä. 

Enemmän aikaa on mennyt käytävien siivoamiseen, talvitavaroiden kellariin kantamiseen ja vastaavasti kesäkamppeiden esille tuomiseen. Kropasta löytyy taas uusia lihaksia. Illalla uni tulee kutsumatta. 

Tekemistä on vaikka kuinka paljon. Tiedän asioiden etenevän, vaikka kaikkea ei yhtenä päivänä valmiiksi saisikaan. On vain niin kiva touhuta puutarhassa ja pihalla, aistia kevään ääniä ja pysähtyä nauttimaan.

Eranthis cicilica - Talventähti

 Nautinnollisia kevätpäiviä ihan kaikille!

 

Porkkalanniemi palmusunnuntaina

Olimme suunnitelleet menevämme palmusunnuntaina Porkkalanniemeen päiväretkelle. Edellisestä kerrasta ehti jo vierähtää pidempi aika. Päivä ei ollut kovin lämmin, mutta säähän on vain pukeutumiskysymys. Porkkalanniemi on meren ympäröimä, joten siellä tuulee aina jonkin verran. Siksi pukeuduimme sopivan lämpimästi.

Kantatie 51:ltä (Helsinki-Hanko) on melko pitkä matka (19 km) Porkkalanniemeen. Tie on mutkainen ja  kapea, mutta hyväkuntoinen ja asfalttikin uusittu hiljattain. Palmusunnuntaina liikennettä oli vähän ja keli oikein hyvä. Ainoastaan päällystämätön loppupätkä oli kuoppainen ja paikoin jäinen.

Asutusta Porkkalanniemessä on vähemmän. Muutamia suuria maatiloja, joitakin useamman talon keskittymiä ja lukuisia yksityistieliittymiä. Porkkalanniemessä on syytä varautua hirviin ja peuroihin. Yhtään hirveä emme nähneet, mutta valtavan peuralauman mm. yhdellä peltoaukealla.

Pihojen istutuksia katsellessani huomasin, kuinka kaikkialla tuijat ja marjakuuset oli peurojen syömiä.  

Porkkalanniemessä on useampi pysäköintialue. Me jätimme auton Porkkalanportin pysäköintialueelle. Siitä lähtee kokemustemme mukaan mukavin reitti kohti Telegrafbergetiä ja Pamskatania, jotka kuuluvat vakiopaikkoihimme näillä retkillä.

Pysäköintialueelta lähtiessä alkumatka kulkee aika sankan metsän lävitse. Niinpä siellä lukuisten askeleiden talloma polku oli luminen ja jäinen. Hetken harmittelimme, ettei tullut laitettua nastakenkiä jalkaan. Pian puusto harveni, kun nousimme kallioisempaan paikkaan. Lumi ja jää oli sulanut. Maasto oli muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kuivaa, joten hyvin olisi pärjännyt vaikka tavallisilla lenkkareilla.

Porkkalanniemi on luonnonsuojelualuetta ja luontoahan sinne kannattaa ehdottomasti mennä ihailemaan. Upeita kallioita ja käkkärämäntyjä, joiden välistä vihdoin pilkottaa myös meri. Kallion muodot ja puiden juurakoiden muodostamat kuviot vetävät katseen puoleensa toistuvasti.

Jo autolla Porkkalanniemeen ajaessamme huomio kiinnittyi runsaaseen määrään kaatuneita puita. Osin niitä oli romahtanut jopa tien yli, mutta kaikki oli raivattu kiitettävästi pois. Porkkalanniemen luonnonsuojelualueella puunrungot ovat osa luontoa, eikä niitä ole tarpeenkaan sieltä mihinkään pois kuskata.

Reitti pysäköintipaikalta on helppo, joskin huonojalkaiselle kulkeminen voi asettaa hankaluuksia. Korkeuserot ovat paikoin suuret, liukkaita juuria halki polun on paljon ja näin keväällä sulavesiä lorisee polkujen halki ja keskellä. Jalkineisiin siis kannattaa kiinnittää huomiota. 

Suuntasimme Telebergetin lenkin kautta kohti Pampskatania, jossa on huikean hienot näkymät merelle.

Merikotka-keittokatoksen luona on mahdollisuus ruokailla ihan sateen suojassa. Viereisessä puuvajassa ei ollut ainuttkaan klapia, mutta tiilisen tulisijan luona klapeja oli pieni kasa. Kirveskin löytyy pilkkomista varten. Luonnosta tällaisella luonnonsuojelualueella ei mitään saa ottaa.

Metikotka-kettokatoksen läheisyydessä on vessa, eikä muutkaan puuceet kaukana ole. Kurkkasin toiseen vessaan ja huomasin siellä jopa vessapaperia, mikä ei liene itsestäänselvyys tällaisessa paikassa.

Näkymä merelle Telegrafbergetin kalliolta on upea. Sää tosin oli sumuinen, joten kovin pitkälle ei käyntimme aikana voinut nähdä. Laskeuduimme rantaan katsomaan ja kuuntelemaan jäiden kilkatusta. Kauempana vedessä keinahteli samanlaisia pienten jäälauttojen muodostamia keskittymiä, kuin rannassa.

Vesi näytti hyisen kylmältä, mitä se todennäköisesti myös oli. Ei totisesti tehnyt mieli kastautua, eikä lähteä purjehtimaan jäälautalla yhtään mihinkään. Jotenkin pysäyttävän kaunista tuo meressä kelluva jäämassa oli.

Vuosisatojen ajan veden hiomia kallioita ei vain jaksa olla ihmettelemättä ja ihastelematta. Niin sileää ja moniväristä. Kesällä on kiva istua tai loikoa noilla kallioilla. Maaliskuisessa sumusäässä edes istahtaminen ei houkutellut.

Aikamme jäiden keinahtelua katseltuamme suuntasimme askeleet kohti Pamskatania. Se on kuin niemi niemessä. Alkuosuus on kohtalaisen tasaista, jonka jälkeen on melko jyrkkä nousu kallioille.

Metsässä seisoo toinen toistaan käkkyrämpiä mäntyjä. Maassa taasen lojuu jo aikoja sitten kaatuneita puita, joiden rungot ja juuret muodostavat omia taideteoksiaan.

Vihdoin saavumme Pamskatanin kärkeen, korkealle näköalapaikalle. Mereltä kuului erilaisten lintujen ääniä, mutta sumun vuoksi niitä ei kiikarillakaan nähnyt.

Voileivät ja kahvi maistuivat lintujen ääniä kuunnellessa. Eväshetken venymisen esti sään koleus. Kulkiessa oli mukavan lämmin, mutta istuessa vilu alkoi värisyttää kroppaa. Siinä ei kuuma kahvikaan kauaa lämmittänyt.

Palasimme Pamskatanilta kohti Telegrafbergetiä osittain samaa reittiä, osittain toisen rannan kautta. Eräässä notkelmassa on rakennusten kivijalkoja ja vanhoja syreenejä. Siinä on joskus ollut asumus, jonka luonto on vuosien myötä ottanut haltuunsa.

Pamskatanin rannassa näin joutsenia. Pääsin kuvaamaan yksittäistä joutsenta myös paluumatkalla rannassa ennen kuin lähdimme nousemaan takaisin Telegrafbergetille.

Joutsenten lisäksi näimme vain yhden yli lentävän harmaahaikaran. Erään lintubongaripariskunnan kanssa keskustellessamme he olivat havainneet mm. alleja ja erilaisia hanhia. Sää ei todellakaan ollut paras mahdollinen lintuhavaintojen kannalta.

Paluumatka tapahtui aika lailla samoja jalanjälkiä, kuin tullessamme. Saavuimme alueelle aamulla. Paluumatkalla huomasimme muidenkin heränneen ja vastaantulijoita oli runsaasti. Sinne he sulautuivat luontoon, eikä missään vaiheessa tuntunut samalla tavoin ruuhkaiselta, kuin Nuuksiossa kiertäessämme. Syynä on varmasti se, että Porkkalanniemeen oma auto on lähestulkoon ainoa mahdollisuus päästä. Bussi (HSL-linja 902) sinne kulkee, mutta arkisin vain muutama vuoro. Bussipysäkkikin on melko kaukana itse kohteesta. Sinänsä ihan kiva nauttia luonnon äänistä ilman ihmisten aiheuttamaa hälinää.

Joka kerran Porkkalanniemessä käydessä päätän, että tänne on tultava pian uudelleen. Miten se meneminen sitten aina unohtuukaan. Paikka on hieno niin keväällä, kesällä kuin syksylläkin. Jollei olisi omaa pihaa, luontokohteissa tulisi todennäköisesti käytyä useammin.