Joulukuun alun jorinoita

Auringonnousu 2.12.2025

 

Aurinko ei ole meidän nurkilla pahemmin näyttäytynyt. Tiistaiaamuna se teki parhaansa värjäämällä pilvet oranssinpalaviksi. Sitten jostain purjehti valtaisa rykelmä harmaita sadepilviä peittämään koko taivaan. Päivästä tulikin samanlainen tihkusateen ryydittämä ankeus, kuten likimain kaikkina muinakin päivinä.

Muutamana päivänä on tuullut sen verran kunnolla, että talon katolla seisova antenni on tykännyt huonoa. Niin huonoa, että television ohjelmat ovat räpsineet pahasti. Sisällä olevasta lisäantennista oli onneksi apua, jotta saimme katsottua MasterChef Australian finaalin tiistaina. En kerro voittajaa, jos vaikka jollakulla on ohjelma vielä katsomatta.

En kaipaa erityisemmin lunta enkä pakkasta. Minulle riittäisi muutaman sentin lumipeite kasvien suojaksi ja pikkupakkanen kuivattamaan tienoot. Joka talvi manaan raskasta lumen kolaamista ja ilmoitan, että ensi talveksi hommaan lumilingon. Eipä ole sellaista vielä hommattu. Jos ja kun lunta tulee, parhaat lingot on taas myyty loppuun. Mainosten 30-senttinen akkulapio olisi meidän lumitöissä pelkkä vitsi. 

Forecan ennusteessa lunta tai pakkasta ei luvata tänne etelään jouluksi eikä vielä joulun jälkeenkään. Ovatko tällaiset talvet uusi normaali? 

Kaikki vihreä korostuu harmaudessa entistä hienommin. Nurmikko vihertää paremmin kuin kesällä konsanaan. Eikä sitä tarvitse edes leikata. Havukasvit ne vasta hienoja ovatkin. Tällaisina hetkinä niiden katseleminen laittaa miettimään, minne niitä voisi vielä lisätä?

Hiekkapohjainen tonttimaa nousee arvoon arvaamattomaan tällaisina sadekausina, kun maa imee veden nopeasti, eikä missään lillu lätäköitä. Nurmikko on tietenkin aika märkä, mutta sen päällä voi silti huoletta kävellä. 

Alapihan kartiovalkokuuset olisivat somia valaistuina. Sähkön saamiseksi pitäisi vetää pitkääkin pidempi johto niiden luo, joten saavat olla valaisematta. Ovat nättejä tuollaisinakin.
 

Helleborus 'Anna's Red' - Jouluruusu

Jännä, kuinka puutarhakierroksia tehdessä sitä alkaa rapsuttamaan kevyesti multaa sillä ajatuksella, josko jotain piippoja näkisi maasta kurkistavan. Siitäkin huolimatta, että hyvin tietää sen ilmiön olevan näin joulukuun alussa varsin epätodennäköistä. Lumettomuus ja muutama lämpöaste huijaavat ihmistä kuvittelemaan elävänsä huhtikuuta.

Jouluruusujen suhteen toive piippoesiintymistä on kyllä realistista. Lähes jokainen omista jouluruusuistani tunkee ilmoille vähintäänkin lehtiä. Saattaa siellä joukossa olla kukkanuppujakin. 

Vinca minor - Pikkutalvio

Monet kasvit ovat leudon sään vuoksi edelleen vihreinä. Ja sitten on niitä, jotka ovat aina vihreitä. Yksi tällainen on pikkutalvio. Sitä minulla on ihan liikaa. Joissakin paikoissa saa minun puolestani ollakin. Olen nostanut kädet pystyyn sen edessä, että yrittäisin saada pikkutalviot kaivettua pois. Joka on joskus pikkutalviota maasta ylös kaivanut, tuntee sen tiheäkasvuisen juurakon. 

Oikearinteen naapurinpuoleisessa päässä kasvaa syreenejä. Niiden alustan pikkutalviot ovat valloittaneet kokonaan. Alkukesästä joukosta nousee varjoliljoja ihan mukava joukko. Nousee tuolta myös syreenintaimia, joita käyn välillä napsimassa maata myöten pois. En halua paikalle läpipääsemätöntä syreenipöheikköä.  

Asarum europaeum - Taponlehti

Taponlehdestä pidän kovasti. Se on kummallinen kasvi, koska se joko kasvaa tai ei kasva ihan oman mielihalunsa mukaan riippumatta olosuhteista. Kurgaanin talonpuoleisella sivulla taponlehti on alkanut viihtyä oikein hyvin. Siellä täällä muuallakin puutarhassani on taponlehtilämpäreitä. Sitten on niitä paikkoja, joihin kovasti toivoisin taponlehden kotiutuvan, vaan ei ole onnistunut.

Tässä vaiheessa vuotta taponlehti on vähän romuluisessa kunnossa. Pari pakkaspäivää, yhden päivän lumi ja lukuisat sateet ovat litistäneet lehdet sinne tänne rempalleen. Kevään tullen se taas tuosta virkistyy nostaen lehdet tanakasti pystyyn. Tyvestä ilmestyy uusia lehtiä ja muutamia vaatimattomia kukkiakin. 

Harmaapäätikka 22.11.2025 - tähän mennessä ainoa luminen päivä meidän nurkilla.

Tänä syksynä lintujen ruokinnan aloittaminen ei ollut ihan itsestään selvää. Tavallisesti aloitan ensimmäisten pakkasten saapuessa. Silloin ei ole enää hyönteisiä eikä muutakaan syötävää linnuille. Nyt maa on ollut sulana ja on edelleenkin. Tintit alkoivat koputella ikkunoihin. Ne tepastelivat aamupuuroa syödessäni ikkunalaudalla hyvin vaativan näköisinä. Lopulta laitoin linnuille ensin talipötköt ja seuraavalla viikolla täytin myös siemenautomaatit.

Ruokintapisteet saivat oitis suuren suosion. Tali- ja sinitinttejä on eniten, jonkun verran pikkuvarpusia ja muutama viherpeippo. Mustarastaat odottavat maassa, josko tintit pudottaisivat niillekin syötävää. Kolmesti olen nähnyt pyrstötiaisten porukan pyrähtävän talipötköllä. Niitä ei ehdi millään kuvata, kun ne ovat jo menossa jonnekin muualle. Harmaapäätikan sain ikuistettua ikkunan läpi. Pahoittelut epätarkasta kuvasta. 

Käpytikka 23.11.2025

Käpytikkoja lentää pihan päästä päähän vauhdilla. Joskus talipötköllä käy pikkutikkakin, mutta harvemmin. Palokärkiä on lähimetsissä. Sellaisen olen onnistunut näkemään vain kaukaa. Palokärjen äänen kuulee usein metsälenkillä käydessä.

Lintujen ruokinnan aloitettuani en sitä ennen kevättä lopeta. Tähän mennessä viime vuonna hankitut siemenet ja pötköt ovat riittäneet. Nyt on mentävä siemenkaupoilla, sillä säkin pohja on tullut vastaan. Ostan kuorittuja auringonkukansiemeniä, koska ne roskaavat vähemmän. Joukkoon lisään pähkinöitä, jotka ovat mm. viherpeippojen herkkua. Lintujen ruokkiminen ei ole kovin halpaa touhua. Puutarhan ystävät ansaitsevat kuitenkin osansa.  

Alapihan vaahteran alla on kymmenittäin ruskeita kakkaroita. Ne ovat lintujen kaluamia männynkäpyjä. Tontin vastakkaisessa nurkassa kasvaa iso mänty, jonka käpyjä tikat kuskaavat vaahterassa nakutettaviksi. Kenties joku muukin lintu niin tekee, en tiedä. Nyt käpykakkarat saavat odottaa nurmikolla kevääseen. Ruohonleikkuukauden alkaessa ne on haravoitava pois. Muuten ruohonleikkurin terä kiljuu ikävästi ja ampuu käpyjä ympärilleen. 

Vaahteran rungossa kasvaa erilaisia jäkäliä. Kuten kuvasta näette, puu harrastaa kerrospukeutumista. Riippuvia jäkälätuppaita on rungossa useita.

Laitoin ulko-oveen vuosi sitten markkinoilta ostamani kranssin. Suihkumaalatut kävyt ovat aitoja, mutta marjat, kukat ja miniomenat styroxia ja muuta keinomateriaalia. Välillä ulko-ovelta kuuluu kolinaa ja rapinaa, kun tintit käyvät nokkimassa miniomenoita. Jotain ainetta voisi ehkä kranssin pintaan suihkuttaa, jotta se pysyisi pidempään ehjänä. Toisaalta en haluaisi syöttää tinteille hiuslakkaa tai muitakaan kemikaaleja.

Mehitähti

Joulujutut on jo mielessä. Ehkä leivon viikonvaihteessa muutaman piparin. Joulutorttuja on jo tullut pariin kertaan paistettua. Kausi- ja jouluvalojakin olen ripustanut ulos ja sisällä. Hetki sitten kävin sammuttamassa terassille ripustetun valokranssin, kun se alkoi vilkkua diskomaiseen tyyliin. Oli vähän liiallista valosaastetta minulle. Ehkä kranssi itsekin kyllästyi valontuojan pestiinsä ja sekosi totaalisesti.

Ylihuomenna on itsenäisyyspäivä. Sytytetään kynttilät ikkunoille! 

 

Tukholmassa

Tukholman vanhin konditoria/kahvila, Järntorget, Gamla Stan

 

Piipahdin veljenvaimon kanssa Tukholmassa. Edellisestä käynnistä ehtikin vierähtää jo kahdeksan vuotta. Olimme liikenteessä tavanomaisella laivaristeilyllä, jossa perillä vietetään yksi päivä. Tai ei edes kokonaista päivää, vaan kuutisen tuntia. Siinä ajassa ehtii kipaista katselemassa vanhan kaupungin ja muutaman kadun pätkän uudemmasta puolesta. Jos suunnittelee ohjelmansa tarkkaan, saattaa ehtiä istua kahvilassa ja kurkistaa pariin puotiinkin.

Kuninkaanlinna

Aluksi ajattelimme poikkeavamme jossain museossa. Lopulta totesimme, että kierrellään Gamla Stanissa eli vanhassa kaupungissa hiukan uusia reittejä. Tavallisesti tulee käveltyä Västerlånggatania Riksbron yli Drottninggatanille. Nyt suuntasimme Prästgatanille, joka kulkee Västerlånggatanin suuntaisesti. Tällä kadulla ei ole juuri lainkaan kauppoja ja kahviloita. Vanhoja, kauniita rakennuksia sitäkin enemmän.

Nationalmuseum

Prästgatanin "yläpuolella" on Stortorget, jossa sijaitsee yksi Tukholman suosituimmista joulutoreista. Torin vierestä löytyy Storkyrkan, jossa kuninkaallisia on vihitty. Myös kiinnostava Nobel-palkinnon historiasta ja sen perustaja Alfred Nobelista sekä Nobel-palkinnoista kertova museo sijaitsee suurkirkon takana. 

Grand Hotel, rakennettu 1872–1874

Kävellessä kuninkaanlinnalta Strömbronia pitkin näkee hyvin Ruotsin loisteliaimman hotellin, Grand Hotellin. Siellä yöpyvät mm. Tukholmassa järjestettävän Nobel-palkintogaalan kunniavieraat.

Vanhan oopperatalon (1777–1782) paikalle rakennettu (1898) Kungliga operan.

Tukholman oopperatalo, Kungliga operan sijaitsee käytännössä vastapäätä kuninkaanlinnaa. Siellä näytti olevan remontti meneillään. Ainakin julkisivu oli osittain rakennustelineiden peittämä.

Kungsträdgård

Kungsträdgård ei välttämättä tähän vuodenaikaan ole näyttävimmillään. Keväällä kukkivat kirsikkapuut tekevät puistosta vaaleanpunaisen unelman. Kuvassa näkyvän Kaarle XII:n patsaan edessä näkyy hienot muotoonleikatut puut. Lehdet näyttivät tammenlehdiltä, mutta voiko tammea leikata tuolla tavoin?

Puistossa istutusalueita on rajattu mm. puksipuulla. Havupeitteiden alla kasvaa ehkä ruusuja tai muita perennoja. Oikealla näkyy korkeita ruusuja, jotka ovat yhä kukassa. 

Stortorget, Gamla stan. Punainen rakennus on ns. Schantzin talo vuodelta 1650.

Vanhan kaupungin Stortorgetilla oli joulutorikojut jo pystyssä. Osassa myyntiäkin. Ymmärsin torin avautuneen 22.11. Kojuissa myydään neuleita ja muita käsitöitä, joulukoristeita, erilaisia jouluun liittyviä ruokia.

Mårten Trotzigs gränd

Tukholman kapein kuja sijaitsee Prästgatanin eteläpäässä. Kuja on saanut nimensä 1600-luvulla paikalla puotia pitäneeltä saksalaiselta kauppiaalta Mårten Trotzigsilta. Kujan kapein kohta on alle metrin.

Prästgatan

Tämän kadun läntistä laitaa on kulkenut Tukholman ensimmäinen kaupunginmuuri. Vanhin maininta kadun nimestä on vuodelta 1586. Nimi viittaa kadun varrella asuneisiin lukuisiin pappeihin. 

Muistolaatta Carl Larssonin synnyinkodin seinässä

Edellisen kerran Tukholmassa käydessäni Västerlånggatan oli hyvin hiljainen. Siihen vaikutti varmaan tammikuun hyytävä pakkassää. Nyt kadulla oli kulkijoita runsaasti. Ohikulkijoiden juttu luisti monilla eri kielillä. 

Katu kuten koko kaupunki on jo koristautunut joulua varten. Västerlånggatanin varrella on yleensä ollut useita mielenkiintoisia puoteja muotivaatteista designesineisiin ja taiteeseen. Pari paperi- ja lelukauppaakin sieltä on löytynyt. Nyt pisti silmään matkamuistomyymälöiden paljous. Niitä oli vieri vieressä. Jokaisessa likimain samoja esineitä. Tonttuja, poroja, joulukoristeita, monenlaisia tuikku- ja kynttiläkippoja, koneella kudottuja kirjoneuletumppuja ja -sukkia, kankaisia Peppi Pitkätossu-nukkeja monessa koossa. Ruotsinlipuilla ja Stockholm-teksteillä varustettuina. 

Taalainmaanhevosia Ruotsissa on aina nähnyt kaupoissa. Nyt niitä tuntui olevan erityisen paljon. Kaiken kokoisina ja värisinä. Pikkuisen puuhevosen saa vaikka korvakoruina tai avaimenperänä ellei halua kaapin päälle puolimetristä puuhevosta. Kauneimmat ja kookkaimmat ovat luonnollisesti varsin kalliita.

Nordiska Kompaniet eli NK, avattu 1915

Tällä Tukholman reissulla ei tullut shoppailtua juuri mitään. NK:lle menimme etsimään veljenpojanpojalle ruotsinkielisiä kirjoja. Runsaan vuoden ikäinen poika aloitti kesällä ruotsinkielisen päiväkodin. Veljeni poika puhuu lapselleen suomea, äiti ruotsia. Suomessa ruotsinkielisten lastenkirjojen tarjonta on aika suppeaa. NK:lta löytyi useita puhumaan opettelevalle lapselle sopivia kirjoja.

Tulkitsimme valopihan joulukoristeen olevan Peppi Pitkätossu.

NK muistuttaa minusta paljon Helsingin Stockmannia. Siellä olisi ollut kiva kierrellä ja ihan vaan katsella. Ajan puutteen vuoksi suuntasimme ostokset tehtyämme kirjaosastolta suoraan kadulle jatkamaan matkaa. Kauppoihin poikkeamattakin kaikenlaista nähtävää on välillä pysähdyttävä ihmettelemään. Kipaisimme kyllä yhdessä Drottninggatanin liikkeessä ihmettelemässä vinyylilevyjen paljoutta. Niitä oli selaamassa suuri joukko ihmisiä, etupäässä nuoria. Enpä tiennytkään, että älppärit ovat taas suosiossa. Ehkä minun on haettava omani kellarista.

Katarinahissen (lähde Wikipedia)

Södermalmissa sijaitseva Katarinahissen näkyy hyvin Slussenin tienoilla kulkeville. Hissi on ollut vuosia suljettuna. Nyt se on korjattu ja toiminnassa. Ympärillä ei tosin ole kovin viehättävää, sillä mittava 2016 aloitettu Slussenin remontti on yhä kesken. Tosin sen valmistuminen häämöttää jo lähitulevaisuudessa. 

Moni ehkä muistaa meidänkin uutisissa kerrotun uuden "kultasillan" saapumisesta meriteitse Kiinasta Slussenille (maaliskuu 2020). Siltaa ei ole tehty kullasta, vaan kultaan vivahtavasta teräksestä. 

 Päätimme Tukholman kävelyturneemme vanhan kaupungin Järntorgetilla sijaitsevaan Tukholman vanhimpaan kahvilakonditoriaan. Mikä ihana suolaisten ja makeiden leivonnaisten näkymä lasivitriinissä olikaan. Istahdimme pikkupurtavan ja lämpimän juoman kanssa pieneen pöytään kuningasparin muotokuvan alle. Tämän jälkeen lähdimme kävelemaan takaisin laivalle.

Tukholmassa sää oli samanlainen kuin meillä. Asteen verran plussalla, lumetonta ja kosteaa. Ei onneksi kuitenkaan satanut. Yhtä pimeää oli lahden toisella puolella, vaikka aurinko hetken iloksemme pilkahtikin. 

Jälleen kerran totesimme, että Tukholmassa riittäisi katsottavaa ja tutkittavaa useammaksi päiväksi. Milloinkahan sitä saisi aikaiseksi varata pari kolme hotelliyötä, jotta ehtisi kiertää kaupunkia rauhassa. 

Edessä siintää uusittu Slussen ja sen takana Södermalm.

Laivassa oli todella hiljaista. Suurin osa matkaajista koostui eläkeläisryhmistä. Varsin iäkkäistäkin. Moni kulki rollaattorin kanssa, mikä sinänsä on positiivista. Miksei voisi lähteä katsomaan naapurimaata, vaikka kulku olisi hitaampaa? Jalkavaivaisenkin mieli kaipaa virkistystä.

Laivassa oli mukavan rauhallista ja väljää. Missään ei tarvinnut jonottaa tai istuinpaikkaa etsiä. Hyttikäytävillä kukaan ei kiljunut, eikä porrastasanteilla nukkunut ihmisiä olutlaatikoihinsa nojaten. Viking Linen joulubuffet oli herkullinen. Paljon erilaisia pikkumaistiaisia. Joukosta löytyivät myös tavanomaiset perinneruoat niin suomalaisille kuin ruotsalaisillekin. 

Veljenvaimon kanssa tuli päivitettyä kuulumisia niin tarkkaan, ettemme muistaneet mennä seuraamaan karaokea. Ruotsinlaivojen karaokessa on usein loistavia laulajia (joihin minä en kuulu). 

Paluumatkalla nousi sakea sumu, jonka vuoksi laiva töräytteli säännöllisin välein äänimerkkiään. Harvoin meri on niin tyyni, kuin tällä kertaa. Tuskin tiesi merellä olevansa.

Vielä kaksi yötä, jolloin ollaankin jo joulukuussa. 

Ensilumi tuli ja suli

Peltomaisema su 16.11.

 
Viime sunnuntaina aurinko paistoi komeasti, vaikka pilvet välillä yrittivätkin nujertaa valon voiman. Tein pitkän lenkin kylän teitä talsien. Kodin lähellä on vielä runsaasti rakentamatonta maata. Kuvassa näkyvää peltoa viljelläänkin. 

Kuvaajan kamera ei ollut lainkaan vinossa. Pelto polveilee tuossa kohdassa viettäen voimakkaasti vasemmalle. 

Kuvaajan selän taakse jää kunnan keväällä järven pohjukkaan tekemä kosteikkoalue. Nyt siellä ei tietenkään ollut linnun lintua, mutta keväällä varmaan taas kurjet palaavat. Niiden huuto kuuluu meille saakka. No, ilmateitse kosteikolta ei kotipihaan pitkää matkaa olekaan.

Kartiovalkokuuset to 20.11.

Torstaiaamuna 20.11. maa oli valkoinen. Kävin päivän valjettua pikakierroksella pihassa. Autoradiosta kuulin maan kaikilla mittausasemilla olevan ensilumi. Määritelmä edellyttää, että klo 8.00 on mittausasemalla oltava 1 cm lunta. Uutisia kuunnellessani piti laittaa tuulilasinpyyhkimet päälle, kun vettä tuli taivaalta aivan kunnolla. Jos lunta oli sentti aamukahdeksalta ollutkin, ei sitä enää parin tunnin kuluttua näkynyt juuri missään.

Helmililjojen lehdet nousevat sykyisin pieninä ryppäinä sinne tänne. Tavallisesti jänikset käyvät vihreitä lehtiä lyhentämässä reilusti. Se ei haittaa helmililjojen keväistä kukintaa, sillä nuput ovat turvassa syvällä mullan sisässä. 

Ensilumessa ei torstai-aamuna ollut lainkaan jänisten jälkiä. Pian niiden käpälien jäljiltä tulee taas moottoritie alapihan lumeen. Jos siis lunta tulee. Isokokoinen rusakko loikkii harva se päivä puistoalueella. Yhtenä aamuna se jäi pitkäksi aikaa jököttämään puiston toisella laidalla olevan talon tuija-aidan kupeeseen. Hain kiikarin nähdäkseni, onko kyseessä tosiaan rusakko. Hetken jo ajattelin pienikokoisen peuran siellä lymyilevän. Rusakkohan se siellä.

Alapiha su 16.11.

Sunnuntain kävelylenkin jälkeen otin muutamia kuvia pihasta. Näinä joulunalusaikoina kuvauskohteiden valinta ei ole kovin helppoa. Samat mullokset, kanttausurat ja kaljut näkymät on kuvattu moneen kertaan. Kyllä niitä pihanäkymäkuvia kannattaa ideoiden puutteesta huolimatta ikuistaa. Huomaan usein kaipaavani aiempia kuvia samoistakin paikoista. Filmikamera-aikaan paperikuvien teettäminen oli kallista. Silloin piti harkita toisenkin kerran, mistä kuvia ottaa ja mitä niistä teettää. Digiaikana tätä ongelmaa ei ole. Siitä vain painamaan laukaisinta. Huonot otokset voi aina poistaa.

Saxifraga umbrosa - Varjorikko 16.11.

Mitä vähemmän puutarhassa on katseltavaa, sitä suurempaan arvoon nousee muutamat harvat sinnittelijät. Varjorikkoa olen ihastellut kesästä tänne syksyyn. Sehän on kuin maahan pudonnut tähti, jonka sakarat ovat pyöristyneet hämmästyksestä. 

Tässä kuvassa ei ole suinkaan kenenkään perheenjäsenen reisiluu. Luen paljon dekkareita, mutta eivät ne ole herättäneet minussa perheenjäseniin kohdistuvaa murhanhimoa. Kyseessä on ikivanha kananluu, joka on epähuomiossa mennyt kompostoriin. Pyrin laittamaan ruoanvalmistuksessa tulevat luut sekajätteeseen, koska niiden maatuminen kestää ja kestää. Sama koskee avokadon suurehkoa siementä, joka ei pehmene sitten millään. Kuoretkin ovat kuin nahkaa vielä kahden vuoden kompostoinnin jälkeenkin.

Noukin kananluun kukkapenkistä sekajätteeseen. 

Vasemmalla Waldsteinia ternata - Rönsyansikka, oikealla Silene uniflora 'Weisskehlchen - Merikohokki

Siirsin pari vuotta sitten pienen tuppaan rönsyansikkaa yläpihalta alapihan syysomenan tyvelle. Siinä se on ihan huomaamatta levinnyt. Muutama lehtosinilatvan taimikin näyttää kurkkivan rönsyansikkapuskan lomasta. Oikealla on taasen mattomaisesti leviävää merikohokkia. Se kukkii kesällä valkoisin kukin.

Kurgaanin riippahernepuu torstai-aamuna 20.11.

Torstai-aamuna maa oli valkoinen. Päivällä lumi oli sulanut, kuten tuossa aiemmin kierroinkin. Perjantai-iltapäivällä alkoi lunta jälleen sataa. Lumihiutaleet olivat suuria ja niitä tuli melko tiheästi. Mittari näytti kuitenkin plussaa. Yöksi se painui jälleen miinukselle. Tällaista sahaamista näyttää olevan koko 10 vrk:n ennuste. Sunnuntaiksi luvataan jopa +6℃. Harmaiden päivien piristykseksi voi hyvillä mielen virittää kausivaloja. Tai vaikka jouluvaloja. Niitä näyttää jo olevan monissa pihoissa ja ikkunoilla.

Lehtikaktuksen ainoa kukka.

Olen ollut kovasti huolissani ikivanhasta lehtikaktuksestani. Se on koko syksyn pudottanut lehtiä. Googletin ja kysyin neuvoa kukkakaupastakin. Sanoivat, että lehtien putoamisen syynä on joko märkyys tai kuivuus. Pakkohan minun oli nostaa kaktus ruukusta nähdäkseni, kumpi sitä vaivaa. Kuivahan se oli. Nyt olen kastellut sitä tarkemmin ja tämä näyttää auttavan. Muutamia lehtiä löydän edelleen lattialta, mutta enää ei sentään joka aamu tarvitse lattiaa lakaista. Aiempien vuosien tapaan en pääse nauttiman kukkien tulvasta. Kaktus teki yhden ainokaisen kukan. Siitä iloitsen takuuvarmasti paljon.

Galium odoratum - Tuoksumatara

Olo on juuri nyt hiukan lannistunut tuoksumataran tapaan. Ukkokulta asentaa parhaillaan uuteen läppäriini WindowsII:ta. Vanhaan läppäriin uutta Windowsia ei enää saanut. Varauduin ahkeraan uuden opiskeluun, mutta pitääkö kaikki tehdä niin mahdottoman monimutkaiseksi? Miten ihmeessä vähemmän tietokoneiden kanssa puuhailleet ihmiset pärjäävät noiden härpäkkeiden kanssa, kun ammattilaisukollenikin tekee välillä tiukkaa. Pöytäkoneeseeni ei tule taatusti uutta Windowsia. Laitetaan siihen Linux, etten tyystin menetä hermojani.

Syksyinen vaahteranlehti ennen ensilunta.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ateneum: Gallen-Kallela, Klimt & Wien

 

Gallen-Kallela, Klimt & Wien Ateneumissa 1.2.2026 saakka

Akseli Gallen-Kallela oli mukana Gustav Klimtin johdolla perustetussa, taidetta uudistaneessa sesessio-liikkeessä. Taiteilijoita yhdisti kiinnostus moderniin elämäntapaan. Kuvataiteen lisäksi näyttelyssä on esillä valokuvia, muotoilua arjen esineistä koruihin ja muotiin. Gustav Klimtin teoksia on ensimmäistä kertaa esillä Suomessa. Siinä riittävästi houkutusta käydä katsomassa näyttely.

Osa Klimtin Beethoven-friisistä, maalattu Beethovenin 75-vuotisjuhlanäyttelyyn.

Näyttelyn alussa olin hiukan pettynyt, kun esillä näyttää olevan enimmäkseen Gallen-Kallelan  teoksia. Niistä monet olen nähnyt aiemminkin. Olin valmistautunut katselemaan Gustaf Klimtin maalauksia. Niitäkin oli nähtävillä, kunhan jaksoin kiertää salit loppuun saakka.

Gustav Klimt: Suudelma/portfolion lehti

Klimtin (1862-1918) maalauksissa tunnusomaista on kullan väriset taustat ja mosaiikkimaisuus. Suudelma-maalaus lienee yksi hänen tunnetuimpia teoksiaan.

Akseli Gallen-Kallela: Taiteilijan äiti 

Aika pian vapauduin ennakko-odotuksistani. Kykenin syventymään näkemiini teoksiin. Väkeä oli paljon, minkä vuoksi välillä joutui odottamaan päästäkseen katsomaan haluamaansa teosta lähempää. Olihan siellä Gallen-Kallelaltakin teoksia, joita en ainakaan muista nähneeni aikaisemmin. Hän on toki maalannut paljon muutakin kuin kansallisromanttisia maisemia ja Kalevala-aiheita.

Taiteilijan äitiä kuvaava maalaus on minusta kuin aikansa valokuva. 

Secession-talo, Wien

Sesession-liikkeellä on Wienissä oma art nouveau-tyylinen näyttelypaviljonki, joka valmistui 1897-1898. Rakennus vaurioitui pahasti 1945. Täydellinen remontti tehtiin rakennukselle 1985.

Art nouveau- tai jugend -liikettä kutsuttiin Itävallassa sesessionismiksi. Sesessionistien päätavoite oli kaikkien taiteenlajien tasa-arvo.

Kukkaruukku

Sesession-liikkeen taide ulottui maalauksien lisäksi lähes kaikkeen, mitä ihminen arjessaan tarvitsee. 

Kokolman Moser: Syklaamiasetelma 

Maalauksessa on saman tapainen ruukku, jonka näin viereisessä lasivitriinissä. Mielihyvin ottaisin tuollaisen ruukun omalle ikkunalaudalle tai puutarhapöydälle.

Koloman Muser: Tapetti

Näyttelyssä on esillä myös tapetteja. Tässä Koloman Muserin suunnittelema tapetti kauempaa kuvattuna...

Edellisen kuvan Kolomanin tapetti lähempää kuvattuna.

...ja lähikuva samaisesta tapetista. Aika jännä, eikö vain?

Maalausten, tapettien, astioiden, huonekalujen ja monien muiden tarpeiden lisäksi taidesuunta ulottui myös vaatteisiin. Suuntaus näkyy hyvin mm. kuvioinnissa.

Vasemmalla sininen vaate on samanlainen, jollaiseen Gustav Klimt pukeutui mielellään taidetta tehdessään ja muulloinkin. Valkoinen puku on taasen ns. reformipuku. Reformipuvun uuden muodon oli tarkoitus vapauttaa nainen ampiaisvyötärön ihanteesta ja korsetin puristuksesta.

Näyttelyssä on esillä itävaltalaisen muotisuunnittelija Emilia Flögen reformipukuja. Flöge oli liikenainen ja pitkäaikaisin Gustav Klimtin kumppani.  

Näyttelyssä on paljon katsottavaa ja niin myös omaksuttavaa. Alussa jaksan katsoa maalauksia tarkasti ja lukea kaikki tekstit. Sali toisensa jälkeen johtaa väistämättä väsähtämiseen. Se ei välttämättä ole pahaksi. Siitä todistuksena on kuva ateneumin ilmastointikanavien luukusta. Sopii hyvin historialliseen rakennukseen ja edesmenneiden taiteilijoiden töiden lomaan.

Ateneumin lattiaakin kannattaa ihailla. En huomannut kysyä, onko tämä kenties alkuperäinen laatta. Jäi jotain selville otettavaa seuraavaa kertaa varten.

Ateneum on kaunis rakennus ulkoa ja sisältä. Kuvaaminen tuottaa hankaluuksia, jos ei halua ikuistaa muita vierailijoita. Portaikossa ihmisiä tuli ja meni runsaasti. Katossa heitä ei sentään kiipeile.

Museokortti on minusta oivallinen keksintö. Se madaltaa kynnystä mennä katsomaan kaikenlaisia näyttelyitä. Ei harmita, jos nähty ei tunnu kovin kiinnostavalta. Toisaalta museokorttia vilauttamalla löytää helposti uusia kiinnostuksen kohteita ja miellyttäviä elämyksiä. Pääkaupunkiseudulla ja suurten kaupunkien läheisyydessä museokortin hyödyt tulevat tietenkin paremmin esiin.

Gustav Klimt: Amelie Zuckerkandl